OH: Kiitollisuus

Viisi asiaa, joista olen kiitollinen tänään.
Bongasin tuon lauseen jostain ja aloin miettimään omia kiitollisuuden aiheitani.
Tuntuu että viisi ei riitä mihinkään niitähän on ainakin kymmenen.
Miksi sitten päivät kuluvat vain valittaen ja murehtien. Riittävätkö rahat tässä kuussa edes ruokaan?
Olenko lihonut? Ai kun näyttäisi siltä että otsaan olisi tullut lisää ryppyjä. Miksi lasten täytyy sotkea joka ikinen huone? Miksi sataa ja on kylmä kokoajan?

Olen tehnyt tietoisen päätöksen valita positiivisen elämänkatsomuksen. Tosin, kuten AA-kerholaisten, myös tätä valintaa pitää vahvistaa joka päivä. Samoin sitä tulee haluta, positiivisuus ei tule itsestään, vaan opetellaan, kuten mikä tahansa muu taito.
- No ainakin meille syntymästä saakka "perus-negiksille"…
joillekin se voi toki olla synnynnäistä, mutta minun on täytynyt tehdä töitä rutkasti sen saavuttamiseen.
Positiivinen elämänasenne syntyy kiitollisuudesta vallitsevia olosuhteita kohtaan.
Siksi on hyvä miettiä niitä viittä asiaa, joista on kiitollinen juuri tänään.

Kiitos myös siitä, että tärkein ohjenuorani on elämänvirran ja "flown" seuraaminen.
Virtaa vastaan ei kannata uida, vaan seurata virettä ja mennä virran mukana. Tämä tarkoittaa itsensä kuuntelemista, (myös jokapäiväinen tehtävä.)

Eilen aamulla herätessä taivas oli rehellisesti aivan vaaleanpunainen. Vaaleanpunaisesta taivaasta käsitin että on tulossa kylmä päivä. Kärsin yleensä palelusta, mutta taivaan väristä johtuen päätin vetää toista kertaa päälleni villatakin jonka olin ostanut kesän ollessa kukkeimmillaan. Villatakki toi mieleen ihania muistoja kesästä ja k.o. ostohetkestä.
Töihin päästyäni sain kehut ”stylestäni”, joka johtui tuosta villatakista joka poikkeaa normityylistäni.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, jo tämä pieni ja mitätön aamuepisodi sen todistaa.

Aamu olisi voinut mennä myös toisin, kaikki ruuhkavuosia elävät tietävät mitä on aamuiset kiire-lähdöt.
Tytär oli sotkenut purkat tukkaansa, jota selvitettiin huudon kanssa, koululaisella oli viimeinen mahdollinen päivä viedä nokkahuiluun tarvittavat 6 euroa ja 50 senttiä opettajalle, ja sitä ei tietenkään ole käteisenä, koulussa tuskin voi maksaa Visalla? Keskimmäisen lapsen syysloman hoitotarpeen lappua ei ole täytetty ja kaiken lisäksi sen olinpaikasta ei ole tietoa.

Kamalaa, mutta elämää, ja ihanaa elämää. Minkään muunlaista elämää en halua, kun juuri nuo pienet omat ihmisentaimeni. Isossa perheessä opitaan ongelmanratkaisutaitoja varmasti paremmin kuin sihteerioppilaitoksessa sanoo tämä sihteeri.
Ihmettelen sitä miksi naisia syrjitään työelämässä raskauden tai äitiyden takia. Moni jää uraputkesta ja menettää vuosittaiset palkankorotukset. Toiset sivuutetaan rekrytoinnissa pelkästään sen takia että ikä natsaa lasten saamiseen.
Äitiys opettaa enemmän kuin mikään ottamaa huomioon muut ihmiset ja yllättävät tilanteet, väitän.

Tähän väliin ruotsalainen mies älähtäisi, että saman elämän opetuksen saavat myös isät. Mutta ei, miksi mies ei löydä kurahousuja edes kymmenen vuoden jälkeen siitä missä ne aina ovat? Tämä kysymys askarruttaa varmasti monia. Se on eräs niistä asioista joihin emme saa ehkä ikinä vastausta ja sen takia me naiset pakkammekin mielummin ne kurahousut jo valmiiksi lapsen reppuun.

Sanomattakin selvää että ensimmäinen kiitollisuuden aiheeni on tämä ihana perhe, mies ja lapset.
Kiitollinen olen myös maailmankatsomuksestani, että suon kaikille muillekin mahdollisuuden määritellä itse oman onnellisuutensa.
Valitettavan usein perheelliset äidit tuputtavat omaa maailmankatsomustaan lapsettomille.
Itse en halua kuulostaa siltä. Mikä tekee minut onnelliseksi ei välttämättä tee sinua onnelliseksi.
Pääasia on että löytää sen oman juttunsa. Kaikkien meidän elämäntarkoitus ei ole lisääntyminen. Jokaisessa elämässä ei tarvitse tulla vanhemmaksi. Välillä on elämiä, jolloin voi vaan nauttia eläinten, puolison, ystävien taikka ihan itsensä seurasta.
Vanhemmuuden kääntöpuolena on kuitenkin omasta elämästä ainakin osittain luopuminen.
Pienen ihmisen isänä tai isänä joutuu aina luopumaan ainakin omasta ajastaan, usein myös rahoistaan ja varmasti kodin seesteisestä rauhasta.
Yksi asia on minua lapsiperheiden arjessa askarruttanut. Miksi sisustuslehdet ja Ikean kuvastot näyttävät aina lapsiperheillä valkoisen sohvan? Se yhtälö ei mielestäni sovi millään tavoin normikaavaan. Onko lapsiperheitä ja valkoisia sohvia mahdollista yhdistää?

Kiitollinen olen myös tukiverkostostamme. Kautta aikain on ollut selvää, että lähipiiri osallistuu lapsiperheen elämään. Kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, sanoo vanha kiinalainen sananlaskukin.
On myös lapsen etu, että on muitakin aikuisia lähipiirissä kuin omat vanhemmat.On normaalia, että vanhemmat auttavat lapsiaan lastenlasten hoidossa, kuten myös että lapset auttavat vanhenevia vanhempiaan.
Tunnussana on yhteisöllisyys.
Nykyaikaa leimaa poikkeuksellinen itsekkyys, missä jokainen pitää huolta vain itsestään. Näin ei olllut ennen eikä tämä ole normi muissa kulttuureissa kuin meillä kehittyneissä länsimaissa, ja varsinkin täällä Suomessa.

Ollessani lapsi, minulla oli ihanat isovanhemmat ja kummit, jotka osallistuivat elämääni. Kiitollinen olen myös teille rakkaat kummit ja isovanhemmat ja niin ovat lapsenikin.