Töissä kova kiire eikä iltaisin jaksa keskittyä blogiin. Olen vaihtanut työtä pari kuukautta sitten ja uutta opittavaa tulee joka päivä. Kolme viikkoa tuuraan kollegaa ja opiskelen hänenkin hommiaan, mielenkiintoista mutta tietty aikaa vievä.
Toisaalta työn vaihtelevuus motivoi enemmän kuin palkka.
Edelliset vuodet työskentelin toisessa kaupungissa, työpäivälle tuli matkoineen pituudeksi jopa 10 tuntia. Uusi työpaikka toi lottovoiton, ei taloudellisesti vaan ajansäästön kanssa, työpäivä lyheni jopa kolme tuntia päivässä.
Elämän pieniä iloja ovat ne, että pääsen viemään ja hakemaan lapset joka päivä tarhasta, tai, että autossa istumisen sijasta voi tehdä työmatkat polkupyörällä tai kävellen, varsinkin näin keväällä se tuntuu erityisen hyvältä.
Kevät tuo nuorisolle jälleen paniikin. Sitä ei aiheuta pelkkä kesätöiden löytyminen vaan myös koulujen pääsykokeet, muistan itsekin kuinka vaikeaa oli tehdä päätös: Mikä minusta tulee isona?Monet ikätovereistanikaan eivät ole vielä päättäneet mitä haluaisivat isona tehdä...
Itse olin nuorena aina varma siitä että haluan käsityöläiseksi, kaikki tylsät konttorityöt olivat minulle kauhistus, halusin tehdä luovaa käsilläni, ei arkirutiineja vannoin: ei varsinkaan matikkaa ikinä! Halveksin yli kaiken kahdeksasta neljään puurtavia aikuisia.
No elämä ei ollut kuitenkaan käsityöläisyyttä ammatiksi minulle varannut; kävin kyllä alan koulun ja pääsin töihin pieneen liikkeeseen takahuoneompelijaksi ja kangasmyyjäksi. Työ itsessään oli niin päinvastaista kuin olin kuvitellut että päätin olla raiskaamatta rakasta harrastustani työntekoon (hassua samaan päätelmään tuli myös pomoni, joten koeajan jälkeen työsuhdetta ei enää jatkettu...:))
Valitsin tulevan ammattini ylpeys loukattuna, sokkona hakuammuntana, ilman psykologeja ja hetkeäkään miettimättä.
Elämänvirta heitti minut paikkaan johon en olisi ikinä täysjärkisenä edes hakenut. (=kauppikseen)
Ihme ja kumma kiinnostuin alasta ja opiskelusta matkan varrella, ja valmistuin parikyt ja risat sihteeriksi. Ikinä en olisi tätä itse valinnut, mutta nyt huomaan olevani tyytyväinen, eli näin se flow meitä vie.
Nyky-yhteiskunnassamme huolestuttava piirre alkaa olla räjähdysmäisesti kasvava nuorisotyöttömyys. Tämä sukupolvi onkin nimetty Y-sukupolveksi, eli tyhjätaskujen sukupolvi. Nuoret joutuvat pettymään valmistuessaan varmoina työllistäjinä pidettyihin ammatteihin, ja sitten kuitenkaan töitä ei ole.
Ehkäpä tulevaisuudessa kannattaisikin keskittyä enemmän elämän perustaitoihin? Se on ainakin varma että enää ei palata ns. ”eläkevirkoihin” vaan työnteko on entistä harvempien etuoikeus.
Toisaalta sukupolveen kuuluu myös työtä vieroksuva joukko.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta mahdollistaa mielekkään elämän ilman töitäkin. Sisältöä elämään tuovat netti- ja konsolipelit,rikastuakin voi pelkällä pokerin pelaamisella. Eivätkä ne muutamat hassut sataset, jotka erottavat nämä nuoret töitä tekevistä kanssasisaristaan motivoi, ainakaan paskaduuneihin.
Nuoret eivät halua samanlaista velkavankeutta kuin suuret ikäpolvet, sitä paitsi heitä odottavat usein monien sukuhaarojen jo maksetut perintöasunnot.
Yhteiskunta eriarvoistuu vauhdilla, myös meillä Suomessa.
Vappuna, työn juhlana kohotan maljan työlle, ja kehotan myös muita lakkoilun sijasta samaan. Suomen kilpailukyky on euroon siirtymisen jälkeen laskenut radikaalisti. Jokaisen tulisikin mielessään miettiä kuinka kauan meno voi jatkua? Mikä ratkaisu tähän saadaan kun devalvointia ei tällä kertaa voi suorittaa? Työpaikkoja häviää jatkuvalla syötöllä, eikä niitä enää saada takaisin suomeen. Emme voi elää pesemällä toistemme paitoja loppuelämäämme. Kippis työlle ja työläisille!
Hauskaa vappua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti