Viime viikolla sain tuntea hetkellistä onnentunnetta.
Aurinko lämmitti ja viiletin polkupyörällä töistä kotiin.
Onnentunne on usein kiinni pienen pienistä asioista.
Raha ei tee onnelliseksi mutta rahan puute tekee joskus epäonniseksi.
Itselläni onnentunne tuli tällä kertaa siitä tosiasiasta, että 45:n minuutin autossa istuminen kutistui viidentoista minuutin pyöräilyyn työpaikan vaihdoksen myötä.
Toivon että tilanne säilyy eikä toimenpiteisiin toimistojen yhdistämiseksi ryhdytä, toisin sanoen nuo puheet jäävät vain huhuiksi…no aika näyttää.
Tällä hetkellä saan joka tapauksessa ”kiksini” tästä pienestä onnenhippusesta.
Viikonlopuksi suunnittelimme vierailua Frantisilan Kehäkukkaan, mutta toisin kävi.
Esikoiseltamme löytyi aktiivinen täitartunta.
Tarkemmin katsottuna täitä löytyi jokaiselta perheenjäseneltä.
Ilmeisesti, ah niin mukava lasten kesäleiri muistutti näin olemassaolostaan (tervehdys vaan sinnekin päin!)
Netistä täitietoutta etsiessäni iski epätoivo.
En neuvo ketään etsimään täitietoa ainakaan Kaks Plussan tai Vauva- lehden nettikeskusteluista.
Pelkkiä epätoivoisia siivous ja täinhäätökamppailukuvauksia, joissa voittoa ei tullut.
Ensiksi apteekkiin, josta ostimme myyjättären suosittelemaa täishampoota.
Seuraavaksi pesu täishampoolla ja kampaus täikammalla.
Sitten kaikki vuodevaatteet ja pyyhkeet 90 asteen pesuun.
Kammat ja harjat sekä hiuslenkit pakkaseen.
Seuraavana aamuna uusi kampaus ja pirulauta löytyi edelleen eläviä täitä.
Nyt nettivinkeistä viisastuneena tiesin ostaa toisen merkkistä shampoota, ja taas koko ruljanssi uudestaan.
Tällä kertaa myös patjat 80 asteeseen periksi tunniksi täisaunaan.
Ja taas pesemään ja kampaamaan.
Ikävä kyllä nyt löytyi edelleen eläviä täitä ja saivareita
- ja päätä kutittaa.
Epätoivon tunteina ajelin pojat ”muliksi”, sekä kolmivuotiaan tyttäreni takapuoleen asti ulottuva tukka leikattiin pirteäksi polkkiseksi.
Ja taas apteekkin, tällä kertaa ostin luonnonmukaista öljy spraytä jonka pitäisi huumaavan tuoksunsa avulla tukehduttaa täit.
Päätin ottaa varman päälle ja taas kaikkien viiden hengen petivaatteet vaihtoon, sekä matot ja pehmolelut pois.
Lopulta luonnonmukaiselta täiöljyltä tuoksuvassa talossa oli enää jäljellä kolme nutipääksi ajeltua mieshenkilöä ja me kaksi suht lyhyttukkaista naista, kammalla ei enää mitään löytynyt mutta psykologinen kutina oli vielä jäljellä.
Jälkikäteen olisin toivonut enemmän tiedotusta; monet kaverit joille kerroin kertoivat myös nyt omasta tartunnastaan. Miksi ette heti kertoneet?
Jos olisimme tienneet aiemmin, kenties koko muu perhe olisi välttynyt ja vain kesäleirille osallistuneelta pojalta olisi löytynyt täitä?
Rahaa kului operaatioon hotelliviikonlopun verran. Suuri kiitos aviomiehelle joka jaksoi tuntitolkulla kammata ja perata perheensä päitä.
Ei ne isot tulot tee tosimiestä, vaan se että käy puolustamaan perhettään ulkoista uhkaa vastaan…:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti