Tunteet ovat yksi väärinymmärretyimmistä asioista tänä päivänä. Koska puolustan väärinymmärrettyjä, puolustan nyt myös tunteita. Me nykyihmiset vähättelemme niitä ja yritämme tulla toimeen ilman niitä. Tai sitten liioittelemme ääritunteita, ja yritämme saada extreme- kokemuksia mm. rakkausseikkailuilla. Tunteita on kuitenkin koko skaala. Harvapa myöntää tuntevansa kateutta, mustasukkaisuutta, vihaa, pettymystä. Nämä tunteet verhotaan ns. tuplahuijauksella. Esitetään jalot näkemykset siitä miksi tunnemme vastenmielisyyttä joitain ihmisiä/ihmisryhmiä kohtaan, vaikka syy on yleensä paljon läheisempi, esim. kateus.
Vaikeita tunteita on opittava käsittelemään, eikä ongelmia lakaistava maton alle ja piilotettava vaikka rasismiin. (rasismilla viittaan tässä esim. lapsivihaajiin, en voi viitata rotuvihaajiin koska en ole sitä koskaan joutunut henk.koht. kokemaan)
Usein toistamme sukupolvien takaisia virheitä, emmekä huomaa omaa väärää toimintatapaamme ihmissuhteissa.
Sota-ajan sanottiin jättäneen viiltävät haavat koko sukupolveen, joka monisti nämä tunne-elämän traumat lapsilleen.
Itse kuulun näiden lasten lapsiin ja olenkin saanut useasti ihmetellä tunteiden piilottamista ja ongelmien lakaisua maton alle.
Olen tietoisesti opetellut pois tunteiden ja ongelmien hautaamisesta. Ennemmin pamautan kaiken heti ulos kun mietin asioita sisälläni.
Moni ei kestä tällaista tunteiden ilmaisua, vaan toivoo saavansa elää vain helppoa elämää, jossa kaikilla on kivaa, mutta minun kanssani se ei enää onnistu.
Olen joutunut myös opettelemaan tarttumaan härkää sarvista heti ongelman ilmaannuttua.
Tämä on aika vaikeaa minulle, mutta myös erittäin palkitsevaa.
Aikaisemmassa elämässäni käänsin selkäni vaikeille ihmissuhteille heti niiden ilmaannuttua, ja minut tunnettiinkin ystäväpiirissäni ärsyttävänä kylmänä vesimiehenä.
Muutama suuri ihminen ilmaantui elämääni, ja he pakottivat minut kohtaamaan vaikeat asiat täysin rehelliseltä pohjalta, ilman syyttelyä ja pakenemista. Olen hyvin kiitollinen näistä opeista.
Vaikka aluksi taistelin kynsin ja hampain näitä uusia toimintatapoja vastaa. Sain kuitenkin huomata, että jokaisessa tärkeässä ihmissuhteessa ainoastaan asioiden perinpohjainen kohtaaminen on ainoa oikea tapa selvittää tunnesolmut.
Nämä solmut heijastuvat myös fyysiseen kehoomme. Käsittelemättömät ja haudatut tunnetilat muuttuvat kroonisiksi ärsytystiloiksi ja jännityksiksi (kivuiksi ja säryiksi)
Kun jotain tunnetta ei osaa käsitellä tai sen hautaa, se voi aiheuttaa tunnelukon, tunnelukko taas johtaa tunteiden unohtumiseen ja lopulta jäljellä on enää fyysinen oire. Esim. pitkään jatkunut valehtelu voi aiheuttaa selkäkivun ja tunnekylmä parisuhde keskivartalolihavuutta.
Syövälläkin voi olla yhteyttä tunteiden hautaamiseen.
Keho on psykofyysinen kokonaisuus ja se muistaa traumat. Traumoiksi luen tässä hylkäykset ja loukkaukset. Itse olen käynyt selvittämässä traumojani psykologisessa vyöhyketerapiassa ja opetellut menemään vaikeita asioita kohti, ennemmin kuin niistä poispäin (joka on ollut minulle aiemmin hyvinkin luontaista.)
Lapsuuteni oli hyvinkin suojattua, elinhän curling-vanhempien hellässä huomassa. Kuitenkin uskon siihen että meille kaikille on varattu tietty määrä esteitä (kiviä) elämämme polulla, ja koska minun tieltäni käännettiin kivet pois lapsena, jouduin matkustamaan hyvin kauas vanhempieni luota etsimään oman elämäni kivet.
Aikani kiviä vastaanotettuani, löysin vihdoin harmonian omasta perheestäni. Vasta aviomieheni myötä olen pystynyt kohtaamaan myös oman sieluni syöverit ja sitä kautta vastaanottamaan vaikeudet. Olenhan tietoinen että vaikka miten syvälle joutuisin minulla on henkilö joka tulee aina vetämään minut valoon.
Valo vetää aina varjoa puoleensa. Saatamme ihmetellä lisääntyvää kateutta ja pahansuopaisuutta ympärillämme, vaikka yritämme vain tehdä hyvin ja oikein.
Joskus käy niin että negatiivinen ihminen sairastuttaa tietämättään koko perheen ja lähiympäristön.
Itse olen huomannut että ihmisille tyypillisin piirre on peitellä rakkaan ihmisen sairastumista viimeiseen saakka. Paras olisi kuitenkin kädestä pitäen pakottaa lähimmäiset näkemään viha ja katkeruus mitä sairastunut syytää ympärilleen.
Jos itsellä riittää voimaa kannattaa yrittää nostaa sairastunut ihminen valoon.
Toisinaan negatiivisuus on niin syvälle isketty ja siitä ollaan haluttomia päästämään irti.
Kipua ja negatiivisia tunteita käytetään ikään kuin pelastusrenkaana. Minun ei tarvitse käsitellä muiden/omia ongelmia tai olla ystävällinen/rehellinen muille kun itsellänikin on näin hirveän vaikeaa.
Tiedän, olen syyllistynyt tähän itsekin.
Ei uskalleta olla onnellisia ja positiivia, pelätään heittäytyä flown vietäväksi.
Usein kuulee sanonnan: ”liian hyvin menee, varmasti kohta tapahtuu jotain pahaa”
Maailmankaikkeus viisaudessaan heittää tiellemme herättelyksi aina välistä kiviä, ettemme tyydy ”vain olemaan”. Ihmiskunta ei olisi kehittynyt näin pitkälle ilman kasvattavia vaikeuksia. Pienet vastoinkäymiset saavat hakemaan parempia ratkaisuja. Universumissa ei ole sattumia, pienet elämän töytäisyt ovat muistutus siitä että kaikki tapahtuu oikeaan aikaa ja oikeassa paikassa.
Herätykseen tarvitaan toisilla isompia kiviä ja toisille riittää pienikin kokkare.
Pienenä harjoituksena voisi kokeilla hiljentymistä ja oman olon kuuntelemista. Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Samoin on lasten kanssa. Sen sijaan että kieltää raivoamisen voisi antaa lapsen tunteelle nimen, ja tietenkin myös omilleen.
Miksi minusta tuntuu näin pahalta/hyvältä/tyhjältä tms. Kuuntele vastausta raatorehellisenä. Kulissit eivät toimi, ainoastaan rehellisyys itselleen. Olenko onnellinen tällä hetkellä? Miltä minusta tuntuu juuri nyt?
Ei sitten kun olen laihtunut, valmistunut, naimisissa, eronnut tms, vaan juuri nyt.
Jos vastaus on ei-toivottu, voi alkaa miettimään miten voisin muuttaa itseäni (toista ihmistä et pysty muuttamaan, eli toisen ihmisen syyksi onnettomuutta ei voi laittaa).
Muutos on mahdollista vain itsesi kohdalla, toinen muuttuu sen myötä jos on muuttuakseen.
Tai sitten hyväksyt muut ihmiset juuri sellaisena kuin he ovat. Omaa pahaa oloa ei voi laittaa toisen syyksi. Jos elämästä on eletty se aika mikä toisen kanssa on hyväksi ollut niin tunnista se, ja jos se ei enää tunnu hyvältä tai kehityksellesi tarpeelliselta on myös hyvä uskaltaa päästää irti vaikeasta ihmissuhteesta.
Jos yrität aina elämässä jättää ikävät kokemukset huomiotta, saatat myös menettää niiden antaman hyödyn. Mitä nopeammin opit arvostamaan kokemuksiasi, sitä nopeammin opit niistä.
Toisille ihmisille tuntuu kasaantuvan ikävyyksiä vuodesta toiseen.
Voin olla väärässäkin kun näin sanon, mutta oma mielipiteeni on että henkilö jolle kasaantuu vaikeuksia on lopettanut sisäisen äänensä kuuntelun, ja toimii elämänvirtaa vastaan.
Elämänvirran vietäväksi heittäytymiseen tarvitaan rutkasti rohkeutta ja rehellistä itsensä tutkiskelua.
Kukaan ulkopuolinen ei voi sitä puolestasi tehdä, tosin hyviä vinkkejä voi ulkopuolinenkin antaa.
Hyviä kellumisia elämänvirrassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti