Luonnonvoimien edessä tulee nöyrä olo. Julkaistut kuvat ja videot Japanin maanjäristyksen tuhoista vetävät hiljaiseksi. Mielessä herää kysymyksiä. Mihin tämä maailma on menossa? Pelottaa. Vastahan me selvisimme Islannin tuhkapilvistä.
Järkyttävien uutisten jälkeen tulee ensin tulee tyrmätty olo. Ei oikein tajua mitä on tapahtunut. Netistä ja uutisista seuraan surupuserossa tapahtumia ja tilanteita. Tunnen itseni pieneksi suurien mullistusten keskellä. Mitä voisin tehdä? Miten auttaa? Koko maailmaa ei voi kuitenkaan pelastaa. Turhaudun.
Turhautumista seuraa havahtuminen. Herään ikäänkuin unesta ja näen taas lähiympäristön asiat eri tavoin. Entistäkin valoisammin. Olen onnellinen, etten kertaakaan tänä talvena valittanut kylmyydestä tai lumisateista. Suomessa on vielä hyvä asua. Maantieteellinen sijaintimme luo turvallisen olon. Luonnonkatastrofit eivät tule ihan kotiovelle saakka.
Näinä aikoina on taas hyvä pysähtyä ja miettiä, mikä omassa elämässä on hyvää? Mistä voi olla kiitollinen?
Eero Huovinen on kirjoittanut kirjaansa "Sydämen puhetta" (Wsoy 1997) ajatuksia kiitollisuudesta. Lainaan tähän loppuun hänen kauniita ajatuksiaan.
"Kiitollisuus syntyy huomaamisesta, siitä, että minä alan nähdä jotakin hyvää, että minun silmäni avautuvat ja minä käännän katseeni kohti sitä hyvää, mitä olen saanut.
Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita.
Hyvän huomaaminen ei merkitse pahan todellisuuden kieltämistä.
Kiitollisuus ei merkitse suostumista kohtuuttomuuteen eikä epäoikeudenmukaisuuteen.
Se ei merkitse nöyristelyä eikä kyyristelyä muiden ihmisten edessä.
Kyky nähdä pahan keskellä hyvää ei oikeastaan ole ihmisen oma kyky.
Taito nähdä hyvää ei synny katsojan silmissä, vaan se syntyy siitä hyvästä, josta me olemme tulleet osallisiksi.
Kiitollisuus on lahja, jonka ihminen saa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti